Eilen kerroin innoissani arkeen palaamisesta ja tänään fiilistelen viikonloppua. Tarkemmin jos ajattelee, niin eikös viikonlopun fiilistely kuulu arkeen? Ainakin mulla kuuluu (ainakin tänään). Olen ollut yksin kotona tämän viikon ja päätin nyt nämä pari vapaapäivää käyttää ihan vain itseni hemmotteluun. Ensi viikko tuo tullessaan niin paljon uutta informaatiota, että on aiheellista hetki rentoutua ja ladata akkuja. Toki hemmotteluun minulla ei ole älyttömän korkea rima, vaan lasken siihen jo tämän aamun hitaan aamupalan, kolme kuppia kahvia ja Gilmore Girlsin pauhaamassa taustalla. Kiireettömyyden. Takapihalta poimitut vadelmat ja mansikkajugurtin. Ostin pitkästä aikaa mansikkajugua ja se on yhtä mansikkaista kuin muistelin. Ihanaa, kun tänään ei ole pakko tehdä mitään, mutta on aikaa tehdä kaikkea, jos haluaa. Saatan istua sohvalla neulomassa koko päivän, käydä parin tunnin kävelyllä ja ruokakaupassa, kokata ja leipoa herkkupäivän kunniaksi tai istua illan lintutornilla auringonlaskussa. Tai sitten sulatan pakkasesta pullan enkä tee mitään. Ja se on ihan tosi jees.
- Jonna
0 Comments
Aloitin tänään mun uudessa työpaikassa. Vapauttava tunne, sillä koko kevät ja kesä meni stressatessa onkohan töitä edes tarjolla. Kuka nyt irtisanoutuu vakituisesta työstä keskellä maailmanlaajuista pandemiaa? Ja muuttaa toiselle puolen Suomea ilman minkäänlaista verkostoa? Minä täällä hep! Mutta ylläripylläri siitäkin selvittiin. Aikuisena uusien kavereiden etsintä tuntuu tosi vaikealta, joten tästäkin syystä olen ihan fiiliksissä uudesta työstä. Pääsee tutustumaan isoon joukkoon ihmisiä, ja suurella todennäköisyydellä löytää edes yhden afterwörk-kaverin! Tähän mennessä uuden työn parhaita puolia satunnaisessa järjestyksessä: 1. Kahviautomaatti 2. Työaikojen säännöllisyys 3. Hurjan hyvä perehdytys Nämä kokemukset listattu yhden päivän perusteella, katsellaan tarviiko päivitellä lähiaikoina!
- Jonna Oon niiiin innoissani. Aloitin mun ekan villapaidan neulomisen, ja ajattelin kasailla tänne pienen sarjan sen valmistumisesta. Ohje on Novitan 3/2017 lehdestä, jonka bongasin kirpparilta eurolla. Ostopäätös syntyi sekunnissa, kun kannessa luki sanat "sukka-extra", mutta yllätin itseni kun aloin haaveilevasti silmäillä villapaitoja. Oijoi. Lehtihän on täynnä ohjeita, joten rohkeasti marssin Tokmannille ostamaan langat, ja projekti on nyt jo lupaavalla mallilla! Aikaisempi neulomishistoriani on vain ja ainoastaan villasukissa, joiden näpertelyn aloitin viime syksynä. Ja kirjoneuletta en ole aiemmin uskaltanut edes ajatella. Juuri näistä syistä olenkin niin pirun ylpeä itsestäni, vaikka ensimmäisen raidan kuvio onkin vähän tulkinnanvarainen. Sain juuri toisen raidan valmiiksi, ja se on ihana. Vain pari hassua virhettä (todisteena siitä että itse tein!). Olen päivitellyt instagramiin tarinoita projektista, koska tästä ei voi olla liian innoissaan, joten jos kiinnostaa seurata mun hidasta mummoutumista niin @tmijonnaingelise haltuun! Neulon paidan "osissa", eli selkä, etupuoli ja hihat. Lisäilen tänne kuvia ja väliaikainfoja kun saan ensimmäisen kappaleen valmiiksi.
- Jonna Minut tägättiin instagramissa aiemmin tänään haasteeseen, jossa naisia pyydetään julkaisemaan kuva itsestä mustavalkoisena, ja laittamaan kuvan yhteyteen teksti "challenge accepted" ja "#womenempoweringwomen & #womensupportingwomen". Haaste on lähtenyt laajemmin liikkeelle Turkista, jossa nuori 27-vuotias nainen aikoi erota poikaystävästään, ja tämän seurauksena entinen puoliso kuristi naisen kuoliaaksi. Turkissa on tapana julkaista surmatusta naisesta mustavalkoinen kuva medialle. Haasteen sanoma oli, että entä jos seuraavassa kuvassa olisinkin minä? Entä jos minä kuolisin lähisuhdeväkivallan uhrina? Joka päivä julkaistaan ainakin yksi kuva, joka päivä surmataan ainakin yksi nainen. Yleensä nainen surmataan kotonaan. Viime vuonna surmattujen naisten määrä oli 474. Tänä vuonna koronarajoitteiden uskotaan vain nostaneen numeroa. Alkuperäinen somehaaste levisi yksityisviestien välityksellä, sillä naiset pelkäsivät oman turvallisuutensa puolesta. Noin 40% turkkilaisista (ja suomalaisista) naisista on elämänsä aikana kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Ei siis vain väkivaltaa, vaan väkivaltaa läheisen ihmisen toimesta. Kyllähän meidän pitäisi Suomessa ymmärtää? Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin maa naisille lähisuhdeväkivallan tutkimuksissa, ja kolmasosassa väkivaltarikoksista tekijä on nykyinen tai entinen puoliso. Naiset kannustavat ja kannattelevat toisiaan, sitähän tässä hoetaan. Mutta kannustaminen ja kannattelu ei tässä yhteydessä jää leijumaan mediaseksikkäseen selfierumbaan, jossa vuorotellen kehutaan toisia ja lähetellään sydämiä edestakas. Tässä ajatuksena on se, että naisia hakataan ja raiskataan meillä ja maailmalla edelleen, ja meidän naisten tehtävä on tuoda asiaa esille. Ei hiljennytä hyväksymään, vaan pidetään ääntä ja yritetään tietoisuuden kautta luoda muutosta. Ei julkaista pelkkää kuvaa, vaan julkaistaan tietoa. Käytetään sama aika ja vaiva johonkin hyödylliseen, eikä jätetä tärkeää asiaa somehaasteen varjoon. Tämä alla oleva kuva olisi hyvin voinut olla jonkun ystäväni mustavalkoinen kuva itsestään, ja kuvan alla voisi olla "Challenge accepted", mutta Pınar Gültekin ei osallistunut haasteeseen vaan kuoli lähisuhdeväkivallan uhrina. - Jonna |
JonnaOon 22 vuotta, juon paljon kahvia ja tykkään kirjoitella asioita ylös muistiin. Tää koko sivusto perustuu lähinnä näiden kahden harrastuksen summaan, ja vuosien päästä voin sitten nostalgisin mielin lueskella näistä hetkistä. Archives
August 2020
Categories
All
|