Minut tägättiin instagramissa aiemmin tänään haasteeseen, jossa naisia pyydetään julkaisemaan kuva itsestä mustavalkoisena, ja laittamaan kuvan yhteyteen teksti "challenge accepted" ja "#womenempoweringwomen & #womensupportingwomen". Haaste on lähtenyt laajemmin liikkeelle Turkista, jossa nuori 27-vuotias nainen aikoi erota poikaystävästään, ja tämän seurauksena entinen puoliso kuristi naisen kuoliaaksi. Turkissa on tapana julkaista surmatusta naisesta mustavalkoinen kuva medialle. Haasteen sanoma oli, että entä jos seuraavassa kuvassa olisinkin minä? Entä jos minä kuolisin lähisuhdeväkivallan uhrina? Joka päivä julkaistaan ainakin yksi kuva, joka päivä surmataan ainakin yksi nainen. Yleensä nainen surmataan kotonaan. Viime vuonna surmattujen naisten määrä oli 474. Tänä vuonna koronarajoitteiden uskotaan vain nostaneen numeroa. Alkuperäinen somehaaste levisi yksityisviestien välityksellä, sillä naiset pelkäsivät oman turvallisuutensa puolesta. Noin 40% turkkilaisista (ja suomalaisista) naisista on elämänsä aikana kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Ei siis vain väkivaltaa, vaan väkivaltaa läheisen ihmisen toimesta. Kyllähän meidän pitäisi Suomessa ymmärtää? Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin maa naisille lähisuhdeväkivallan tutkimuksissa, ja kolmasosassa väkivaltarikoksista tekijä on nykyinen tai entinen puoliso. Naiset kannustavat ja kannattelevat toisiaan, sitähän tässä hoetaan. Mutta kannustaminen ja kannattelu ei tässä yhteydessä jää leijumaan mediaseksikkäseen selfierumbaan, jossa vuorotellen kehutaan toisia ja lähetellään sydämiä edestakas. Tässä ajatuksena on se, että naisia hakataan ja raiskataan meillä ja maailmalla edelleen, ja meidän naisten tehtävä on tuoda asiaa esille. Ei hiljennytä hyväksymään, vaan pidetään ääntä ja yritetään tietoisuuden kautta luoda muutosta. Ei julkaista pelkkää kuvaa, vaan julkaistaan tietoa. Käytetään sama aika ja vaiva johonkin hyödylliseen, eikä jätetä tärkeää asiaa somehaasteen varjoon. Tämä alla oleva kuva olisi hyvin voinut olla jonkun ystäväni mustavalkoinen kuva itsestään, ja kuvan alla voisi olla "Challenge accepted", mutta Pınar Gültekin ei osallistunut haasteeseen vaan kuoli lähisuhdeväkivallan uhrina. - Jonna
0 Comments
Ajateltiin, että sadepäivänä saa varmaan olla suhteellisen rauhassa jos lähtee julkista saunaa etsimään. Että ihmiset eivät liikahtaisi kotoaan, jos ulkona on huono sää. Oltaisiin jotenkin poikkeuksellisen sisukkaita suomalaisia, kun keliä uhmaten lähdetään kävelemään kaupungin toiselle puolen Rauhaniemen Kansankylpylään saunomaan. Ei ollenkaan ajateltu, että tässä kaupungissa asuu pari muutakin sisukasta suomalaista, ja saunomassa oli valehtelematta ainakin 50 ihmistä. Ulkona oli tihkusadetta kuuroittain ja lämpö ei yltänyt edes lähelle kahtakymmentä -herran jestas me kuljettiin syksytakit päällä! Mulle se oli ensimmäinen kerta yleisessä saunassa (jos lapsuuden uimahallireissuja ei lasketa) ja oli tosi jännää. Ja hauskaa. Olin tosi ylpeä, kun olin muistanut etukäteen googlettaa paikan, säännöt ja käytännöt. 7€ maksu aikuiselta, uikkarit päällä miehet ja naiset samaan saunaan, ja arvotavarat sai jättää lukolliseen kaappiin "vastaanottoon". Eli sellaiseen pieneen huoneeseen, jossa oli luukun takana mies rahastamassa ja selän takana lukollisia lokeroita seinän korkeudelta. Vaikka saunan ja pukuhuoneiden ovien edustalla parveili jengiä vilvoittelemassa ihan urakalla, oli Rauhaniemi nimensä veroinen. Pari askelta sivuun ja sai olla ihan rauhassa. Uimarannan puolella ei ollut ketään, joskin se johtui varmasti vain säästä. Olin niin innoissani saunaan pääsystä, että itsehän olisin varmaan kipitellyt paikalle myrskyssäkin! Meidän kotona ei ole saunaa, ja viimeksi pääsin löylyttelemään juhannusviikolla, että oli tuo jo aikakin. Kotimatkalla oltiin hurjia, ja hypättiin bussiin. Keskustassa pysähdyttiin kahvilaan pelaamaan shakkia pari matsia, ja sitten vielä bussilla kotiin. Pipo päässä tietenkin, ettei vaan palellu. Pikku hiljaa mä opin ajamaan Tamperetta. Alle vielä hassunhauska keskustelu, jonka kävin kotimatkalla isäni kanssa puhelimessa.
Minä: "Arvaa mitä me tehtiin tänään?" Isä: "Onko pakko?" Minä: "Käytiin saunomassa! Viimeksi on saunottu juhannuksena" Isä: "Siitä lähtien ootte samoissa paskoissanne kulkenu? Sittenhän tuo oli jo aikain kylpeä" Eilen oli herkuttelupäivä (ja se jatkuu vielä vähän tänäänkin). Uutena kokeiluna pakastin kahvin jämät, ja tein itse jääkahvia! Hurjan hyvää. Koska olen todellinen sokerihiiri, lisäsin omaani vielä kermavaahtoa ja kinuskikastiketta, mitä makeampi sitä parempi. Täydet satatuhattamiljoonaa pistettä itselleni tästä kokeilusta, ja resepti saa jäädä keittiöömme. Tämähän on myös helposti sovellettava eri tilanteisiin, jos tekee mieli vielä makeampaa voi jäädyttää kaakaon ja kokeilla vaikka suklaakastiketta. En ole itse kokeillut, mutta en myöskään keksi miksi ei voisi kokeilla? Ostimme pari päivää sitten ResQ-sovelluksella voisilmäpullia hävikkikohtalolta turvaan, ja siellä ne nyt pakkasessa pötköttää jääpalojen vieressä. Vinkkinä vain, että seuraaville vierailijoille on evästäkin tarjolla, ja ehkä vähän kahviakin. Jossain muodossa. Ehkä. - Jonna Toista viikkoa on kotona puhuttu, että pitäisi käydä Hatanpään Arboretumissa, koska siellä on kukkia ja nättiä. Pohjatieto rajoittui näihin kahteen faktaan, ja yllätys oli paikan päällä varsin positiivinen. Siellä oli myös kesäkeittiö, kylmää juomaa ja perkuleen kommee kartano. Olisin voinut kipittää niitä rappusia ylös ja alas varmaan koko päivän. En tiedä kuinka kovasti kompensoin sitä, ettei meidän ulko-oven rappuset ole vieläkään lopullisessa kuosissaan, mutta jumaliste mä nautin tuosta rakennuksesta. (Olen tässä pikku hiljaa höperöitymässä.) Napattiin heti alkuun kylmät oluet käpäliin, ja suunnattiin väen paljoudesta vähän syrjemmälle. Lisäpointseja paikka saa myös siitä, että alkoholia myytiin take away -meiningillä! Lämmin kesäpäivä kun sattui olemaan, niin aika nopeasti oltiin jo etsimässä mistä saisi lisää nestettä elimistöön, tällä kertaa ihan vettä. Kierrellessä ihastelin kukkia (niin ahkerasti, ettei niistä ole yhtään kuvaa), ja ihanaa pientä kahvilaa, jossa oli kaikkea liian söpöä myynnissä. Esimerkiksi paperinukkeja, ja mikä nostalgiapommi sieltä poksahti, kun aloin muistella mun lapsuuden paperinukkeja. Oi niitä aikoja, kun tehtiin taikoja. Päädyttiin kuitenkin takaisin kesäkeittiön luukulle tilaamaan vettä ja ruokaa, ja taas tuli positiivisia ylläreitä. Tilaamamme ruoka-annokset maksoivat 7-9€, joten odotimme jotain tosi pientä. Annoksissa oli kuitenkin kokoa sen verran, että nälkä lähti heittämällä, ja mun savulohisalaatin sai syödä loppuun pohjattomalla vatsalla varustettu poikaystäväni. Kerrassaan loistava treffipäivä, jos multa kysytään! <3 - Jonna |
JonnaOon 22 vuotta, juon paljon kahvia ja tykkään kirjoitella asioita ylös muistiin. Tää koko sivusto perustuu lähinnä näiden kahden harrastuksen summaan, ja vuosien päästä voin sitten nostalgisin mielin lueskella näistä hetkistä. Archives
August 2020
Categories
All
|