Viime päivät on nautittu Suomen luonnosta ihan urakalla! Eilinen seikkailu Suolijärvellä kesti kahdeksan tuntia, ja askelia tuli mittariin noin 28 000. Suunnistimme ensin keskustan tuntumasta Hervantaan ja matka oli sen verran mäkinen, että itse Suolijärven reitti tuntui helpolta kuin heinän teko. Hellekeli vähän rajoitti matkan nopeutta ja Suolijärvellä pysähdyttiin pariinkin otteeseen juttelemaan sammakoille, syömään eväsleipiä ja hurjimmat jopa puskapissille. Järveä kiertää merkitty reitti, joka on noin 7 kilometriä pitkä. Seikkaillessa pitkin Tamperetta on vieläkin olo kuin turistilla. Voihan se olla, että pieni hetki menee sisäistäessä faktaa, että tämä tässä on nykyään kotikaupunki. Hullua, mutta ihan nättiä kanssa. - Jonna Nyt ollaan kotona!
Meidän asunto on kaksio, joka on puolikas omakotitalosta. Voisi sanoa myös paritaloksi, mutta kun tämä näyttää ulkoa enemmän tavalliselta omakotitalolta kuin paritalolta. Ensimmäistä kertaa on ollut aikaa ja rahaa panostaa sisustamiseen ja huonekaluhankintoihin, eikä ole tarvinnut tyytyä halvimpaan vaihtoehtoon ja arkisesti vihata sitä koko yhteiselon aikaa. Voin kuvitella, että monelle juuri nämä valinnat aiheuttaisivat niitä arkisia vihanpuuskia, jos sattuisi omissa nurkissa olemaan, mutta täällä ne on oikein pidettyjä ja rakastettuja tunnelman luojia. Oranssi nojatuoli on mun yksi lemppari huonekaluista, löysin sen torista monen viikon nojatuolimetsästyksen jälkeen. Se menee poikaystäväni sanoin kategoriaan "niin ruma, että se on jo hieno". Mun mielestä se on vaan just sopivan järkyttävä. Sohva on ollut mun huonekalurakkauslistalla jo pitkään, ja pidin vähän itsestään selvyytenä, että minun sohva muuttaa minun mukana, sanoipa kuka tahansa mitä tahansa. Sille piti vain hakea alennusmyynnistä uudet tyynynpäälliset, että saatiin kaveruus nojatuolin kanssa sujumaan. Sitä mukaa, kun saan muuttolaatikoita purettua ja yleistä kaaosta siivottua, otan kuvia ja esittelen uutta kotia kaikkien kyllästymiseen saakka. Seuraava hankinta on kuitenkin ruukku, jotta herra Tomaatti pääsee kasvihuoneeseen asumaan. Naapurissa asuvilla vuokranantajilla on nimittäin kasvihuone takapihalla, mutta yritän pitää katu-uskottavaa puutarhuri-imagoani yllä, enkä kehtaa viedä taikinakulhoa sinne edustamaan. - Jonna |
JonnaOon 22 vuotta, juon paljon kahvia ja tykkään kirjoitella asioita ylös muistiin. Tää koko sivusto perustuu lähinnä näiden kahden harrastuksen summaan, ja vuosien päästä voin sitten nostalgisin mielin lueskella näistä hetkistä. Archives
August 2020
Categories
All
|